KOTIKOKEILLE JOTAIN UUTTA 

 

 

(Huom! 16.2. kirjattu muutoksia päivämäärissä ja kellonajoissa)

Tervetuloa mukaan oppimaan uutta kakkujen ja ruoan valmistuksesta sekä kalankäsittelystä.

Kevään aikana 3-4 lauantaina toteutetaan pikakurssitus seuraavin aihein:

Kakkukurssilla

Villalan koululla lauantaina 21.2. klo 10 alkaenvalmistetaan mm. rahka- ja tuorejuustokakkuja. Tarvikemaksu 5€. Oppia antaa Turusen Eija.

Kalankäsittelykursseilla

Kesälahden kalasataman tiloissa lauantaina 14.3. klo 10 ja 28.3. klo 9 alkaen fileroidaan ja käsitellään kalat pannu- tai uunikuntoon. Tarvikemaksu 5€. Oppia antaa Suomalaisen Esa.

Miestenpäivänä

Villalan koululla lauantaina 28.3. klo 13 alkaen valmistetaan aamupäivällä käsitellyistä kaloista kotiruokaa uudella tavalla (tarvikemaksu avoin). Oppia antaa Käyhkön Juha.

Kiinnostuksesta riippuen huhtikuussa valmistetaan itämaisia ruokia.

Paikkoja rajoitetusti (10/kurssi) , joten ilmoittadu ajoissa mukaan. Ilmoittautuminen tekstiviestillä tai soittamalla 0440 889943 (Anne). 

 

LIUKKAASTI LADULLA, MÄESSÄ JA JÄÄLLÄ

Talvitapahtuma pidetään lauantaina 28.2.2015 klo 10 alkaen Villalan kyläkoulun ympäristössä. Osallistua voi mäenlaskuun, hiihtoon tai luisteluun. Koululla on mahdollisuus ruokailla keittolounas tai makoisat grillimakkarat (maksulliset).

 

KYLÄRAITIN KAUNISTUS

K-kauppa Molariusta vinosti vastapäätä olevaan peltoon kylvetään yhteistyössä koululaisten kanssa kauraa, josta syksyllä sidotaan lyhteitä. Pellon etureunaan kylvetään kesäkukkia mm. auringonkukkia. Kaikki voivat osallistua kylänraitin kaunistamiseen lahjoittamalla kesäkukkasiemenpussin kylväjille.

 

JUHANNUSKOKKO

Juhannuskokko poltetaan Kevätösniemessä 19.6.2015. Lisäksi keitetään kahvit ja paistetaan letut (aika tarkentuu myöhemmin).

 

KESÄTAPAHTUMA

Perinteistä kesätapahtumaa vietetään kaupan pihassa lauantaina 11.7.2015 klo 9 alkaen.Kyläyhdistys tarjoaa kahvit. Luvassa on myös myyntipöytiä ja pienimuotoista ohjelmaa. Lopuksi kokoonnutaan kyläkoulun pihaan klo 13 katsomaan teatteriesitystä.

 

RANTAKALA

Rantakala pidetään Kevätösniemessä lauantaina 1.8.2015 klo 16. Jälkiruoaksi lettukahvit.

Varataan mahdollisuus muutoksiin. Muutoksista ja tarkennuksista kyläyhdistyksen nettisivuilta (villala.net) tai K-kauppa Molariuksen ja Nesteen ilmoitustaululta.