Ihmisen on hyvä tietää, missä hän asuu. Asuupa sitten ympärivuotisesti paikkakunnalla taikka vain loma-aikoinaan. Villalan kylällä on pitkä historia takanaan ja toivottavasti samanmoinen edessään. Oma kiinnostukseni kotikylään ja opettajana täällä touhuaminen on saanut allekirjoittaneen vuosien varrella tutustumaan eri tietolähteistä tähän aiheeseen. Yritän lyhyesti kertoilla Villalan menneisyydestä.
Villalan kylän alue on käsitettävä erilaiseksi eri aikakausina. Kun Villala kylänä alkoi hahmottua 1500-luvulla olivat ympäröivät alueet erämaata, jota käytettiin kaskeamiseen ja muuhun nautintaan. 1700-luvun puolessa välissä alkanut isojako hajautti asutusta enemmälti Korvenniemen, Hummovaaran, Lakovaaran ja Mustanlahden suuntiin. Varsinaiset tarkkarajaiset kylät syntyivät sitten kansakoulujen piirirajojen myötä 1900-luvun alkupuolella. Maarekistereissä koko kunnan pohjoispää on edelleen Villalaa.
Ensimmäiset asukkaat Villalan seutu, Puruveden, Paasveden ja Pyhäjärven välisillä kannaksilla, sai jo kivikaudella. Väistynyt jääkausi jätti jälkeensä maankohoamisen myötä muotoaan muuttavan rikkaan vesistön. Varhaisimmat asumisen jäljet sijoittuvat aikaan yli 5000 vuotta sitten. Tuolloin Saimaan pinta oli huomattavasti korkeammalla. Asuinsijoja on paikallistettu Villasenjärven itärannalta, Heinälampien itäpuolelta ja Paasveden rannalta. Raikuun puolella on muinaisen Paasveden ja Puruveden välisen järvikapeikon rannoilta löydetty lukuisia asuinsijojen jäänteitä. Yksi niistä tutkittiin tarkoin muutama vuosi sitten yliopistoväen johdolla. Maan kohoamisen seurauksena Saimaan vedet murtautuivat ns. ensimmäisen Salpausselän yli Laatokkaan. Virtaava vesi vei irtomaan mennessään ja pinnan lasku asettui vasta, kun vesi kohtasi kalliopohjan.
Seuraavaa ajanjaksoa, josta on vähäisiä havaintoja, kutsutaan rautakaudeksi. Siitä on aikaa jo yli 1000 vuotta. Pahatsunlahden suulta ovat tutkijat paikallistaneet hautapaikan. Samaten Hummovaaran uhrikivi sijoittuu ehkä jo rautakautiseen viljelykulttuuriin. Rautahan ruostuu ja löytöjä on vähän kivikauteen verrattuna.
Omaksi jaksokseen näiden seutujen asutuksesta on otettava myös ns. lappalaisasutus. Vaeltelevien peuralaumojen perässä kulkeneet lappalaiset asettuivat välillä pitemmäksi ajaksi paikoilleen. Tällainen kesäkentäksi kutsuttu asuinpaikka lienee ollut ”Lapinliiellä”, Raikuun tien risteyksen alueella vain kilometri kylän keskustasta Kerimäelle päin. Eri puolilla Pohjois-Karjalaa on löydetty lapinraunioita ja lapinkiukaita, jotka lienevät ainakin osaksi kodan lämmitykseen kuuluneita kivikasoja. Lapinliesi käy kiukaasta. Toinen viittaus lappalaisasutukseen on nimenä säilynyt saaren nimi ”Nunna”. Tämä on miehen nimi ja saari tunnetaan paremmin luonnonkauniina Linnasaarena Puruvedessä.
Tullaan 1500-luvulle. Karjalainen asutus, joka oli Novgorodin alaisuudessa levisi vähitellen hyvien kalavesien houkuttamana kaakosta Puruvedenkin rannoille. Ensin tietysti nykyisen Purujärven kylän seuduille. Silloisen asutuksen piiriin kuului myös Vaaran kylä Punkaharjun puolelta. Vähitellen sai myös Puruveden pohjoinen kolkka kiinteän kylämäisen asutuksen. Syntyi Villalan karjalaiskylä nykyisen kyläkeskuksen ympäristöön. Purujärvellä asui 1500-luvulla Villa- tai Villanen-niminen karjalainen asujain. Jonkinlainen yhteys sitoi purujärveläisiä Villalaan.
Itse epäilen Heinälammen ja Heinoniemen heinien vaikuttaneen asiaan. Tuolloin karjan talviruokinta hoidettiin rantaheinikoista niitetyillä luhtaheinillä. Ehkä purujärveläiset kävivät kesällä niittämässä näitä heiniä ja ajoivat talvikelissä niitä Hummon selän yli Purujärvelle. Vielä nykyisinkin esimerkiksi Heinälammen rannoista omistavat purujärveläiset osia. Siispä joku Villasista jäi tänne lähemmäksi heinämaitaan ja muut antoivat nimen kylälle. Näihin Puruveden pohjoisen ja eteläisen rannan yhteyksiin viittaa myös muutama nimiyhteys. Vaarassa on vieläkin Villanen ja Pahatso nimiset maatilat ja täällä meillä on Pahatsu, Pahatsunlahti ja koko kylä on Villalaa. Karjalaiset asuttivat siis Villalan kylää jo 1500-luvun lopulla. Heillä oli hautausmaa entisen työväentalon vierellä olevan hiekkakuopan ympäristössä. Hiekanoton yhteydessä hautapaikka on paljastunutkin. Ennen kuin hiekanotto lopetettiin, ehti muutama hauta paljastua hiekkatörmästä. Hautoja on säännöllisin välein ja hyvin matalaan kaivettuina. Ortodoksinen tapahan oli haudata matalaan ja rakentaa hirsirakennelma risteineen sen päälle. Rakennelmat ovat lahonneet ja metsä vallannut etelään viettävän tien varressa olevan hautausmaan rinteen. Varmaan pieni tsasounakin on mäellä ollut.
Venäjä ja Ruotsi kävivät säännöllisesti sotia. Ja pienet alamaiset karjalaiset ja savolaiset siinä sivussa joutuivat pitämään vihaa. Kerimäen reunaa Puruvedestä hallitsivat 1500-luvulla savolaiset ja Kesälahden reunaa karjalaiset. Riideltiin kalavesistä ja kaskimaista. Välillä tehtiin keskinäinen rauha Käräjäkalliolla ja annettiin isäntävaltioiden sotia. Sodathan päättyvät rauhan solmimiseen ja monesti rajojen siirtelyyn. Ensimmäinen Villalaa sivunnut rauha solmittiin Täyssinässä 1595. Ruotsi oli niskan päällä ja rajaa siirrettiin itään. Rajankäyntiin Puruveden pohjoispäässä osallistui paikallistuntijoina myös Villalan miehiä. Ruotsin puolelta paikallisasiantuntemuksen toivat kerimäkeläiset miehet. Nykyinen Kesälahden ja Kerimäen välinen raja noudattaa aika tarkasti silloin vedettyä valtakunnan rajaa. Villala ja Purujärvikin jäivät Venäjän hallintaan. Vaaran kylä siirtyi Ruotsille ja siellä ollut karjalaisasutus alkoi väistyä. Rajapyykkejä Täyssinän rauhasta on Pahatsunlahdella Suursaaressa ja Rajasaaressa.
Uusi sota saatiin aikaiseksi heti 1600-luvun alkupuolella. Ja taas solmittiin rauha. Nyt Stolbovassa 1617. Venäjä koki nyt ”rökäletappion” ja menetti koko Käkisalmen läänin Ruotsille. Raja siirtyi kauas puoleen väliin Laatokan molempia rantoja. Villala ja koko Kesälahti liitettiin länteen Ruotsin kuninkaan hallintaan ja ennen kaikkea luterilaista uskoa ahkerasti levittävään valtakuntaan. Painostuksen alla Villalan karjalainen asujaimisto alkoi siirtyä rajan taakse Venäjälle mm. Tverin alueelle Moskovan pohjoispuolelle. Tyhjentyneille tiloille ns. autioihin muuttivat savolaiset asukkaat. Kylä sai Pennasensa, Kupiaisensa, Silvennoisensa ja Ketolaisensa jo tässä vaiheessa. Vuonna 1618 oli Kesälahdella viisi kylää: Purujärvi, jonka keskus oli nykyisen Suurenkylän kohdalla, Kereli, Totkunniemi, Kesälahti ja Villala. Vuonna 1631 Villalassa oli 20 taloa, eniten koko Kesälahdella. Parkkoset,Väkeväiset, Silvennoiset ja Tolvaset mainitaan luettelossa. Vielä puolet asukkaista oli ortodokseja, siis karjalaisia.
Ruotsalaiset sotivat pitkin poikin Eurooppaa ja suomalaiset hakkapeliitat siinä mukana. Suomi valtakunnan osana jäi turvattomaksi ja venäläiset koettivat saada menetettyjä alueita täältä takaisin nostattamalla alueen karjalaisia kapinaan paikalle lähetettyjen kasakkajoukkojen tukemana. Käytiin lyhyt Ruptuurisota vuonna 1656. Kasakkapäällikkö Sergei Zelenij perusti tukikohtansa Villalaan ja täältä käsin tuki eri puolilla Pohjois-Karjalaa kapinoivia ortodokseja. Villalasta käsin käytiin hävittämässä Kerimäen kylä sekä Savonlinnan puutalot. Linnalle joukot eivät mahtaneet mitään. Aikanaan venäläiset lyötiin ja ajettiin rajan taakse. Lähes kaikki loputkin karjalaiset joutuivat lähtemään Villalastakin Venäjän puolelle. Feodorko Jurjev Villanen oli lähtenyt jo vähän ennen sotaa Tveriin. Kaksi perhettä tiedetään kuitenkin jääneen tänne. Taas oli autioita, jonne savolaisasutus saattoi tulla.
Sodissa ja muissa valtiollisissa tehtävissä ansioituneita henkilöitä, etupäässä ruotsalaisia, palkitsi kuningas lahjoitusmailla. Näiltä lahjoitusmailta saatavan verotulon sai palkittu itselleen. Veron keruun onnistumiseksi perustettiin hoveja. Vaikka kruunu sitten peruuttikin isossa reduktiossa lahjoitusmaat itselleen, vuokrasi se alueita yksityisille, jotka perivät verot väestöltä ja maksoivat vuokran kruunulle. Totkunniemessä ja Villalassa oli hovi, joista ainakin Villala oli jonkin aikaa Koitsanlahden suurhovin (Nyborgin kreivikunta) alainen. Paikallisia veron kerääjiä kutsuttiin arrendaattoreiksi eli arentiherroiksi. Ymmärrettävästi nästä veronkerääjistä ei suuremmin pidetty. Villalan arentiherran asuinpaikaksi tiedetään Ketolanlahti, jossa ainakin Neiglick (Nielikäinen) niminen veronkerääjä piti majaansa.
Villalalaiset viljelivät maitaan ja valmistivat tervaa. Viljely tapahtui pääasiassa kaskeamalla. Metsiä kylän ympärillä ei omistanut kukaan talollinen, vaan kruunu niitä hallinnoi ja antoi luvan perästä kasketa ja ottaa kotitarvepuita. Villalalaisilla tuli useasti riitoja kiteeläisten kanssa kaskinautinnan rajoista. Hummovaaran, Mustanlahden, Lakovaaran ja Heinoniemen alueet olivat jonkinlaista harmaata aluetta kaskeamisoikeuksien suhteen ja monilla käräjillä riideltiin siitä, kummalle kaskessa kasvanut vilja kuului. Tervanpolttoakin edeltää alueen valmistaminen ja varaaminen. Varmasti näistä varausoikeuksista käytiin samanlaista käräjöintiä kuin kaskivarauksistakin. Villala oli Kesälahden tärkein tervantuottoalue. Tervamarkkinat heikkenivät tältä kolkalta Suomea, kun Uudenkaupungin rauhassa vedettiin ns. Pietari Suuren raja 1721. Venäjä sai Kaakkois-Suomen itselleen. Silloin mm. Uukuniemi, Saari ja Parikkala liitettiin Venäjään. Kesälahden itsenäinen seurakunta syntyi, koskapa aikaisemmin Kesälahti kuului kappeliseurakuntana Uukuniemen seurakuntaan. Tervan vientiväylä ulkomaille katkesi ja Pohjanmaa sekä Kainuu nousivat tervan päätuottajiksi. Kotitarpeiksi täällä Pohjois-Karjalassa tervaa kuitenkin tarvittiin kirkon kattoihin ja mm. veneisiin. Ketolainen Villalasta oli alueen suurin tervan kauppias. Mahtaa tuolta periytyä sanonta ”Mikäs vuoren voijuttaa tai Ketolaisen köyhyttää”.
Edellä mainittuun Uudenkaupungin rauhaan 1721 päättyi 21 vuotta kestänyt Suuri Pohjansota, jonka voitti Pietari Suuri. Venäläiset pääsivät Suomenlahdelle ja alkoivat rakentaa Pietaria. Pohjansodan aikana Suomi koki pitkän yli seitsemän vuotta kestäneen venäläismiehityksen, joka tunnetaan Ison Vihan aikana. Suuri osa maan virkamiehistä ja papeista oli paennut Ruotsiin ja maan asiat hunningolla. Ennen miehitystä kohonneet verot menivät Kaarle XII:n joukkojen ylläpitoon. Miehityksen aikana kerättiin ainakin samanmoiset verot venäläisille. Vero kerättiin viljana, kalana, voina ja muina luonnontuotteina. Kesälahden alueen veroja keräsi arrendaattori, vänrikki Jakob Henrikson, joka sodan aikana oli naulannut vastahakoisia veronmaksajia parrasta seinään. Sodan jälkeen hän piti majaansa Villalassa ja myi ylenmäärin olutta kyläläisille, niin että he joutuivat suuriin velkoihin. Kesälahdella oli enää yksi hovileiri, joka sijaitsi Totkunniemellä. Hovijärjestelmä purettiin ja hovin tilukset (kruununtilan) osti ensin kirkkoherra Weckman, joka myi sen sitten villalalaiselle Pekka Pennaselle. Tämä oli lautamiehen tehtävien lisäksi valvonut kylänmiehenä yhdessä Olli Kupiaisen kanssa villalalaisten siveyttä.
Maltettiin olla 20 vuotta rauhassa. Ruotsi päätti valloittaa menetetyt alueet takaisin. Käytiin lyhyt ja Suomen kannalta epäonninen ns. Hattujen sota vuosina 1741 – 1743. Jälkimmäinen näistä sotavuosista tunnetaan Pikkuvihan nimellä. Varsinaisilta sotatoimilta Villala säästyi, mutta Venäläiset miehittivät taas maan. Rauha solmittiin Turussa vuonna 1743 ja nyt raja vedettiin Punkaharjun Enanlahden seutuvilta jonnekin Kumpurantaan. Pääosa Kerimäkeä ja Savonlinna kokonaan liitettiin Venäjään.
Pikkuvihan aikoihin valmistu Kiteeltä Savonlinnaan menevä vanha tie. Kun rauha solmittiin ja Kerimäki oli jo Venäjän puolta, tarvittiin Raikuun kanavalle tulliasema tullaamaan vesiteitse tapahtuvaa liikennettä. Kylien välisistä rajoista riideltiin pitkälle 1700-lukua. Isonvihan aikaisessa sekasorrossa puolin ja toisin kiteeläisten kanssa vallattiin alueita, joiden omistuksen sitten ylemmät tahot ratkaisivat. Erityisesti ’Hummunvaaran’, ’Heinniemen’ ja Vihtavaaran omistuksista riideltiin. Hummovaara ja Heinoniemen heinikkoinen kärkiosa liitettiin Villalaan. Samoin pihlajaniemeläisten kanssa käräjöitiin kalavesistä ja maistakin.
Viljelytavat, metsien arvonnousu ja tehokas maankäyttö sai aikaan, että maassa päätettiin suorittaa isojako. Kukin kyläjäs saisi yhtenäisemmät peltoalat ja omat metsäpalstat. Jako tapahtui manttaaliluvun ja metsän sekä pellon laadun mukaan tasapuolisesti. Ja riitoja syntyi. Jako toteutettiin täällä 1700-luvun loppupuolella ja saatiin päätökseen 1800-luvun alussa. Riita-ahot ja -huhdat saivat nimensä. Villalassa asutusta levisi Korvenniemelle, Hummovaaraan ja Lakovaaraan. Isojaon jälkeen Villalassa oli talonhaltijaluettelon mukaan 30 rekisteröityä tilaa, joiden kantatilarekisterinumero on pysynyt samana tähän päivään saakka. Esimerkiksi tila numero 12 Tervola siirtyi vuonna 1723 Olli Kupiaiselle, joka on suoraa alenevassa polvessa kirjailija Unto Kupiaisen esi-isä. Siellä Ängervöisen Tervolahden koillisrannalla on edelleen Tervola ja ympäristössä 12-alkuisia rekisterinumeroita.
Taas oli sota edessä. Ranskan Napoleon ja Venäjän Aleksanteri olivat keskenään sopineet Euroopan jakamisesta. Suomi kuului tässä jaossa Venäjälle. Käytiin Vänrikki Stoolista tuttu Suomen sota 1808 – 09. Ei Ruotsista ollut Venäjälle vastusta ja sodan päätteeksi solmitussa Haminan rauhassa Suomi liitettiin suuriruhtinaskuntana Venäjän keisarikuntaan. Saimme harjoitella tulevaa itsenäisyyttä yli sadan vuoden ajan. Venäjä palautti ns. Vanhan Suomen takaisin Suomen yhteyteen.. Uukuniemi, Savonlinna ja muut tutut rajan takan olleet naapurit olivat taas samaa maata.
1800-lukua leimaa Suomessa kansallinen herääminen, taloudellinen ja sivistyksellinen nousu. Kaikki nämä ilmiöt näkyivät myös Villalassa. Kehittyvä metsäteollisuus tarvitsi puuta ja tätä kautta työtä tarjoutui maaseudullekin. Puustakin saatiin jonkinmoinen hinta. Maanviljely kehittyi ja liikenneyhteydet paranivat. Laivaliikenne Saimaan vesistöalueella hipaisi myös kyläämme. Kevätösniemessä oli satamapaikka ja Korvenniemelläkin Pahatsunlahdessa.
Kansallisen heräämisen edesauttajana toiminut Elias Lönnrot tuli ensimmäisellä runonkeruumatkallaan Kerimäen suunnalta Villalaan. Jossakin Lapinliien tai koulun seutuvilla ’olivat pojat huvikseen kiekkoa lyömässä’. Elias jäi katselemaan ja paikalle kertyneiltä miehiltä hän kuuli muutaman osaavan runoja. Kirjoitteli hän niitäkin talteen, mutta sai myös tiedon 7,5 kilometrin päässä Humuvaarassa asuvasta kuudennusmies Juhana Kainulaisesta, joka oli kuulu runonlaulannastaan. Sinnepä siis ja loput onkin Kalevalan syntyhistoriaa. Kylä sai 1800-luvulla ensimmäisen kauppansa. Savonlinnalainen Saraloff oli perustanut kaupan Villalaan. Saraloffin palveluksessa ollut A.J. Noponen osti kaupan itselleen ja asettui kylään kauppiaaksi. Kauppana toimi rakennus, joka toimi myöhemmin kylän toisena koulurakennuksena. Kivijalka on vieläkin jäljellä kunnan rivitalojen vierellä. Kesälahden Osuuskauppa perusti myös kaupan Villalaan. Jormossa sijainneen kaupan osti itselleen Oskari Molarius vuonna 1910. Myöhemmin kaupan paikka muuttui Notkolaan ja siitä nykyiselle paikalleen. Kauppias Honkasella oli kauppa Kokkomäellä vanhan tien varressa. Myöhemmin paikalla toimi Osuuskauppa Itä-Savo vuodesta 1930 vuoteen –60. Korvenniemellä piti kauppaa 1920-luvulta 60-luvun puoliväliin Pekka Käyhkö omassa talossaan, jossa toimi myös kansakoulu vuodesta 1937 vuoteen 1950.
Kansan sivistäminen vaati kouluja. Kesälahti sai ensimmäisen koulunsa kirkonkylään vuonna 1885. Villalalaisilla oli pitkä matka kouluun ja koulunkäyntitarvetta suurehkossa kylässä löytyi. Haluttiin oma kansakoulu. Ja saatiin, kun oli kymmenen vuotta useampaan kertaan yritetty. Vuonna 1900 perustettiin ”valtionapua nauttiva miespuolisen opettajan johtama ylhäisempi kansakoulu”. Rakennukseksi ostettiin Porrilan tila läheltä Kerimäen rajaa Valto Karjalaisen nykyisestä pihapiiristä. Kaikki kunnan pohjoispään koululaiset kävivät tätä koulua, kunnes Hummovaaraan vuonna 1916 perustettiin oma koulu, jonne hummovaaralaiset lapset tietenkin siirtyivät. Villalan koulupiiri ja kyläkin jakautui kahtia.
Kunta osti kauppias Noposelta aiemmin mainitun rakennuksen siirrettäväksi kirkonkylälle kunnantaloksi. Hanke peruuntui ja rakennuksesta tuli pitkäaikainen koulu kylälle. Nykyinen koulurakennus valmistui vuonna 1952, joten nykyisellä koulurakennuksella on ikää yli 50 vuotta. Koulu on kylällä ollut reilut sata vuotta.
1900-luvun alusta lähtien toimi kylällä myös erilaisia seuroja ja yhdistyksiä. Villalan maamiesseura, nuorisoseura Taimi ja Villalan työväenyhdistys tekivät arvokasta valistustyötään koulun ohella. Samaten täytyy yhdistyksistä mainita Lotat, Suojeluskunta ja Martat. Ei pidä tietenkään unohtaa seurakunnan merkitystä kansan valistamisessa ja ryhdissä pitämisessä. Villala sai oman kirkonkin vuonna 1955 kahdeksan vuotta aikaisemmin saadun hautausmaan viereen. Kellotapulissa moikaa Jaakkiman seurakunnan kaksi kelloa ja alttaritauluna Sakkolan kirkon alttaritaulu.
Talvi- ja jatkosota koettelivat kovin kourin Villalaakin. Varsinaisten sotatoimien kohteeksi ei kylä onneksi joutunut ja rauhoissa sovitut rajat jättivät koko Kesälahden koskemattomaksi. Talvisodan aikana kylällä oli ilmavartioasema Kervisen (Pölönen) talon katolla. Uhreja sota vaati ja sotilas- ja evakkoliikenne oli ajoittain vilkasta. Välirauhan aikaan kylän elämää vilkastutti Salpalinjan mittavat rakennushankkeet. Kylän taloihin oli majoittunut paljon rakentajia ja kylän miehetkin olivat työmaalla töissä. Elettiin jonkinmoista pula-aikaa ja työmaalta liikeni monenlaista tarpeellista kulutustavaraa villalalaisten tarpeisiin. Jatkosodan alkaessa siviiliväki laitettiin noin kuukauden ajaksi evakkoon. Jolla oli karjaa, jäi Enonkoskelle ja karjattomat vietiin Jämsään. Kylän koulurakennus toimi tämän sodan aikana sotilassairaalana ja itse koulu toimi maamiesseuran talossa.
Tähän vaiheeseen on hyvä lopettaa suppea kylän menneisyyden ylöskirjaaminen. Villala on ollut ja on edelleen vahva ja hyvin varustettu maalaiskylä hyvien liikenneyhteyksin varrella, kadehdittavan kauniin luonnon keskellä. Kesäasutusta on syntynyt kylän rannoille runsaasti ja väkimäärä ainakin kaksinkertaistuu kesäisin. Maassa kannetaan aiheellista huolta maaseudun elinkelpoisena säilymisestä. Kunta, valtiovalta ja EU voivat asiaan vaikuttaa, mutta päävastuun kantavat kyläläiset itse, kesäasukkaiden tuella tietenkin.
Pentti Hiltunen
Lähdekirjallisuutta: Pohjois-Karjalan Historia, Kyllikki Paajasen Kesälahden Kotiseutuhistoria, Vanhoja muistoja Uukuniemen ja Kesälahden seurakunnista, Kesälahden Koululaitoksen historia, Saloheimon esitelmä Villala vuosisatain vaihteloissa ja omat vuosien varrella kertyneet muistiinpanoni
